Suomenojan satama (cc) WikiMedia

Suomenojan satama
(cc) WikiMedia

Kasvoin Espoon Rullaniemessä 300 metriä nykyisin jo surullisenkuuluisasta Suomenojan venesatamasta.

Alue oli puistoksi kaavoitettua, kaunista metsää, muinaisjäännöksiä kukkuloilla ja vanhoja huvilarakennuksia. Perheeni asui halvalla vuokralla, ensin rantamökissä ilman juoksevaa vettä ja sitten homeeseen menneessä ihanassa omakotitalossa, aina syntymästäni yläasteikään asti, ja pieni pläntti Espoota oli lapselle täydellinen. Mutta suuremmat intressit olivat jo liikkeellä.

Alue oli vielä silloin Kihlmanin perheen omistuksessa, ja he halusivat rakentaa alueelle uusia taloja ja pitää se myös itselleen tuottavana. Espoon kaupunki oli eri mieltä, puistokaavaa ei saanut muuttaa. Jos kyseessä olisi ollut luontoarvojen puolustaminen tai alueen laadun suojelu niin ymmärtäisin sen. Kaupunki tiesi että myös vanhoilla kulttuurisuvuilla tulee hetkiä jolloin tarvitaan rahaa. Espoon kaupungilla oli aikaa odottaa. Ja kun hetki tuli, niin kaupunki oli ainoana mahdollisena ostajana. Puistoksi kaavoitetusta alueesta ei paljoa makseta, mutta helpolla kaavamuutoksella alueen arvo moninkertaistuu. Tietenkin jokainen kaupunki tarvitsee paikkoja minne rakentaa ja jotkut kaupungit tarvitsevat lisäksi paikkoja mistä laskea veneitä vesille ja säilyttää niitä.

En usko että on sattumaa että Rullaniemen alue uudelleenkaavoitettiin pientaloalueeksi puolen vuoden sisällä kun sen omistanut perhe oli pakon edessä joutunut myymään sen kaupungille.

Samaten en usko että mikään niistä toimenpiteistä joihin Espoon kaupungin henkilöstö on ryhtynyt vaikeuttamaan uusien vene-alan yrittäjien toimintaa on ollut sattumaa.

Ihana omakotitalo jossa olin kasvanut jyrättiin, ja tilalle rakennettiin paritaloja joiden ulkoseinissä on vessakaakeleita. Kun näin ne ensimmäistä kertaa meinasin oksentaa, siitä tuli niin paha olo.

En luota Espoon kaupungin väitteeseen siitä että kaikissa satamissa olisi samat säännöt, ei samoja liikennesääntöjä, eikä samoja sääntöjä kaikille yrittäjille. Olen itse nähnyt miten Espoon kaupunki pelasi kaksilla säännöillä: yhdet ulkopuoliselle maanomistajalle ilman poliittisia kytköksiä, toiset säännöt kaupungille itselleen ja sen gryndereille. Suomalainen korruptio harvemmin on sitä että annetaan rahaa vastaan palveluja. Useammin se on sitä että kavereiden kesken on yhdet pelisäännöt, ulkopuolisille toiset. Toivon kaikkea hyvää yrittäjä Massimiliano Carbonelle, kiitän häntä vanhojen pelisääntöjen paljastamisesta ja toivon että tällä kaikella on henkilöstöseuraamuksia Espoon kaupungin byrokratiassa ja että myös kaupungin johdossa osataan tehdä oikea johtopäätös: kulttuurin on muututtava.

Tästä ei Espoo selviä pelkällä tiedottamisella. Varsinkaan ei jos se on tämän viikonlopun tasoista.

Markus Drake

Rullaniemi, 300 metriä Suomenojan satamalta

Markus Drake

Espoo/Bryssel